maanantai 31. toukokuuta 2010

Pihalla ja hyllytettynä

Ukko on ollut sangen touhukkaana viime aikoina. Joka päivä ohjelmassa on ainakin ulkoilua. Lähinnä Ukko ulkoilee narun päässä valvovien silmien alla, mutta hieman vaihtelua ulkoiluun saa myös lasten trampoliinilla. Siellä on kiva jahdata pikku ötököitä ilman valjaiden ahdistusta. Onneksi  Ukko ei ole vielä niin tylsistynyt tramppikseen että olisi kiipeillyt verkoa myöten vapauteen. 


Nyt tarkkana....

Kerran on Ukko onnistunut karkaamaan. Kurkkasin herran ulkoilupisteeseen ja huomasin, että narunpää vaan näkyy. Ei valjaita, ei kissaa ja narussa oleva lukkokin aivan ehjä.  Pikainen silmäys pihamaalle ja siellähän herra oli kymmenen metrin päässä maistelemassa herkullista heinää. Risulla leikittämällä karkulainen saatiin napattua sukkelaan talteen. Valjaat olivat ehjät ja ihan normaalisti päällä, mutta tarkempi tutkimus kertoi D-renkaan pettäneen Kesomaista.

Sinisilmä
 
Eilen Ukko sai kunnon hepulin pitkästä aikaa. Rallia pitkin taloa riitti tovi, mutta lopulta ralli sai nolon lopun kun herra säntäsi kiipeilypuunsa pilvilinnaan ja loikkaisi katon rajaan kaapin päälle. Uusi aluevaltaus ja olihan siellä kiva tassutella ja tutkia uusia pölykoiria. Alastulon kanssa vaan olikin vähän hankaluuksia. Varmaankin Ukko olisi, aikansa ihmeteltyään, rohkaistunut hyppäämään, mutta pelastimme hänet ennen lähtöämme ulkohommiin. Saas nähdä oliko tämä satunnainen vierailu hyllylle vai nähdäänkö näitä useamminkin.
 
 
Niin lähellä, mutta niin kaukana

maanantai 10. toukokuuta 2010

Laiskuus ja kevätkiireet

Nämä ovat vaivanneet kirjuria lähiaikoina eikä Ukko rukan kuulumisia ole raportoitu piiiiiiitkään aikaan.
Pahoittelut lienevät paikoillaan. Ikävä kyllä kuviakaan ei nyt ole tarjota.

Olemme kyllä ulkoilleet päivittäin. Ukko on edelleenkin arka liikkumaan, joten jotta itse ennätttäisin myös tekemään pihahommia on Ukko joutunut tyytymään viiden metrin liekaan. Tämä tuntuu hänelle riittävän eikä protestointia ole juurikaan havaittu. Eilen herra ottikin kunnon spurtin pörriäisen perään ja tietysti lieka nappasi herran menohalut alkuunsa kiinni ja tuloksena auennut pikalukko valjaissa. Joo, taitaa olla edessä joko valjaiden vaihto, kikka kolmosen keksiminen pitämään lukot kiinni tai se paras, mutta kallein ja työläin eli tarhan rakentaminen. Onneksi Ukko ei ole lainkaan kiinnostunut livahtamaan omille teilleen joten napsaisin vaan lukot kiinni ja ulkoilu jatkui. Ulkoilemme siis samaan aikaan, eikä Ukko ole valvomatta lieassa. Tämä huolestuneille tiedoksi.

Sääennusteet näyttävät loppuviikoksi niin kauniita kelejä, että jospa valokuvausintokin iskisi ja saisimme muutamia kuvatuksia herrasta....